Etusivu » Ajankohtaista » Tiedotteet » 2017 » Onnettomuustutkintakeskukseen kaksi uutta erikoistutkijaa

Onnettomuustutkintakeskukseen kaksi uutta erikoistutkijaa

Julkaistu 26.5.2017  Päivitetty 29.5.2017

Onnettomuustutkintakeskukseen on nimitetty kaksi uutta erikoistutkijaa. Virat olivat julkisessa haussa ja niitä haki yhteensä 19 henkilöä.

Raideliikenneonnettomuuksien erikoistutkijaksi on nimitetty tietoliikenne-/automaatiotekniikan insinööri Lasse Laatta 1.7.2017 alkaen. Lasse Laatta on työskennellyt muun muassa VR Yhtymä Oy:n kalustomanagerina ja tuotantopäällikkönä sekä Kone Oyj:n erityisasiantuntijana ja kehitysinsinöörinä. Laatan erityisalaa ovat rautatiekaluston sähkö-, elektroniikka- ja automaatiojärjestelmät.

Vesiliikenneonnettomuuksien erikoistutkijaksi on nimitetty merikapteeni Ilkka Kervinen 1.7.2017 alkaen. Ilkka Kervinen on työskennellyt muun muassa Etelä-Suomen aluehallintoviraston merenkulun työsuojelutarkastajana sekä vajaat 10 vuotta matruusina ja perämiehenä eri laivoilla, kuten öljyteollisuudessa Neste Oyj:ssä. Kervisen alaa työsuojelutarkastajana on ollut esimerkiksi tapaturmatutkinta sekä työlainsäädännön valvonta merenkulku- ja ahtausalan työpaikoilla.

Lisätiedot tarvittaessa:

Johtaja Veli-Pekka Nurmi, p. 0295 150 701.